Hei kaikki lukijat. Nyt alkoi uusi alku. Aloitan kaiken puhtaalta pöydältä. Poistin kaikki vanhat blogitekstit ja aloitan kokonaan alusta. Blogitekstit olivat tylsiä ja puuduttavia. Nyt ajattelin panostaa tosissani ja sen teen. Nyt, kun olen saanut suurimman osan kokeista ja tehtävistä pois hartiolta on myös aikaa bloggaukselle enemmän. Meillä loppui marraskuussa 2.jakso ja kaksi vikaa marraskuun viikkoa, oli tupattu täyteen kokeita. Mutta nyt aloitan blogin puhtaalta pöydältä ja kerronkin nyt vähän eilisestä tunnista.
Menin siis eilen
Hevillä. Hevi on minulle aika iso, Eestiläinen urheiluhevonen, jolla ratsastin 3 kerran. Ensimmäisellä kerralla vuoden 2011 keväällä, kun menin Hevillä, Hevi heitti ison pukin ja tipuin selästä. Menin Hevillä vasta vuoden 2012 talvella seuraavan kerran. Nyt menin uudestaan. Menin tallille n. 15 yli 17 ja huomasin meneväni Hevillä. No, odottelin tallissa 25 vaille 18 asti, kunnes menin hoitamaan Heviä. Hoidin Hevin irti, jonka jälkeen varustin herran. Hevi antoi jopa laittaa kuolaimet kunnolla, jota se ei yleensä minulla ole tehnyt.

No maksoin ja lähdimme ylös. Ylhäällä mittasin jalustimet ja Tuomas sitten punttasi minut selkään. Kerkesin kävelemään tosi vähän, kun piti jo aloittaa alkuverkka. Alkuverkkasin mahdollisimman hyvin taivutellen. Hevi oli ihan kiva, ja toimi kivasti myös ulkoavuilla. Laukassa, sitten pyrin tekemään ympyröitä ja näin. Sen jälkeen aloimme tekemään viereistä tehtävää ja ennen , kun tehtävä aloitettiin otimme jalustimet pois. Ensin Santtu, Rosa ja Iina tekivät tämän tehtävän jonka jälkeen Hevi ja Reve. Tulimme 3 puomia joiden väleihin piti ottaa 1 askel. Teimme joka kerta nappiin puomit. Hevin kanssa on välillä vaikea mahtua väleihin, mutta noissa välillä jopa luulin Hevin laukkaavan liian hitaasti.
Tämän tehtävän jälkeen siirryimme toisenlaiseen tehtävään (
tehtävä näkyy sivulla). Tulimme ensin kaksi ensimmäistä kaarevan linjan puomia ja toisen jälkeen käänsimme tiukasti vasemmalle, punaiselle puomille. Punaiselta puomilta jatketiin kaareva toisin päin, eli takaisin, mutta mukaan otettiin sininen puomi. Tuomas sanoi ennen, kun kukaan aloitti, että kakkos puomille tai viimeistään puomin jälkeen pitää lyhentää. Kun lähdimme ensimmäisen kerran tehtävään, jokaiselle puomille tuli huonot valmistelut. Sainkin parannusehdotuksesti ratsastaa puomeille paremmin ja tehdä ratsastuksen loppuun asti sekä valita askelmäärät. Kun lähdin uudestaan tehtävään, ratsastin ekan välin 6. No, se 6 jäi turhan pitkäksi, joten pamautin hieman pohkeilla kylkiin, jotta Hevi lähtisi vähän kauempaa ja kappas, Hevi pukitti! Pukki ei ollut kovin suuri, pieni letkeä takapuolen heitto, josta pystyin jatkamaan suoraan seuraavalle puomille, tosin käännös vähän venyi, kun ei ulkoavut olleet tarpeeksi voimakkaat. Ratsastin suhteutetun toisen välin muistaakseni 6 ja toisen saatoin mennä myös viidellä.
Tuomas kysyi heti pukin syyn ja pukki todellakin johtui siitä, että pamautin pohkeet kylkeen ja rohkaisin, lähtemään kauempaa. Hyppäsimme pari kertaa tukinkin ja sitten jatkoimme saman tyyppisellä tehtävällä, mutta ratsastaessamme siniselle, käänsimme puomin jälkeen tiukasti vasemmalle ja ratsastimme tuon 3 puomin puomisarjan ja hyppäsimme tukin. Hevi kuumui, tämän tehtävän aikana ja kun käänsin 2 puomilta kolmoselle, tehtiin tiukoin käännös koko tunnilla. No vaihdoin nopeasti ravin kautta laukan ja siniselle. Siniseltä vedettiinkin kirjaimillisesti kässärikäännös, mutta eteenpäin jatkettiin. Siinä vaiheessa Hevi alkoi oikeasti menemään reippaasti ja tuntui, ettei pidätteet menneet läpi. No, selvittiin kunnialla tehtävä läpi ja seuraavaksi väärin päin. Eli tukki, 3 puomia, käännös siniselle, siitä punaiselle, josta käännös kaarevan linjan "loppuosalle".
Rata meni hyvin, siniselle puomille asti, johon hyyty laukka kaarteessa. Kehoitin taas vähän voimakkaammin ja taas lenti takapuoli. Ja tällä kertaa ihan kunnolla. Ihmeteltiin ihan porukalla, kuinka pysyin kyydissä, vieläpä ilman jalustimia. No, vaihdoin laukan, koska se oli jotain epämääräistä rämpimistä ja jatkoin. Lopetettiin sitten tämän tehtävän jälkeen puomeilu ja otettiin jalkkarit jalkaan. Saatiin ravailla ja laukkailla rauhallisesti itsenäisesti ja saatiin ottaa muutama yksittäinen puomi sieltä täältä. Hevi oli tässä tosi kiva. Hevi alkoi rentoutumaan ja oli mukava ratsastaa. Tosin herra kävi vähän kuumana, aina kun yritin ratsastaa harjoitusravia ja koska en pystynyt istumaan siinä tasaisesti, en ratsastanut sitä. Parempi rauhoittaa hevonen keventelyllä, kun kuumentaa vielä lisää. Käveltiin sitten vähän ja talutettiin alas. Riisuin Hevin reippaasti ja lähdin kotiin.
Laitan tähän vielä yhden vanhan kuvan Hevistä, sillä kuvaajaa ei tuolle tunnille saatu. Olisin kyllä mielelläni halunnu molemmat pukit videolle tai kuvalle. Mutta kuva Hevistä ja minusta keväältä 2011 ja näätte kuinka säälittävän pieneltä näytän sen selässä.
Mutta kirjoittelemisiin ja
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!