Moi! Tosiaan nyt on vähän miksi ei onnistu-olo, kun kaikki menee vähän ratsastuksessa huonosti. Menin perjantaina tunnilla Rillalla ja kun lähdin verkkaamaan ravissa tuli jo sellanen tänään ei mikään onnistu-fiilis. Poni kipitti alta pois ja ei millään taipunut eikä toiminut. Yritin väännellä ja käännellä ponia mahdollisimman paljon. Sain kumpiinkiin suuntiin pari hyvää pätkää, siihen se jäikin.. Laukassa sain ihme ja kumma pari kivaa pätkää sekä poni oli paremman tuntunen laukassa. Aloitimme linjalla, jossa oli ensin 3 puomia, sitten väli johon otettiin joko 4 tai 5 laukkaa ja kaksi puomia. Ekan kerran lähestyin puomit ravissa, tokalla kerralla laukassa. Rilla oli ihan kiva, mutta paino menemään ja pidätteet ei oikein toiminu. Seuraavaksi sama juttu, mutta eri suunnasta. Sille onnistuttiin ihan hyvin, mutta jäi vähän lyhyeks toi kolme puomia, nimittäin kahden puomin väli oli suhteellisen iso innariväli ja tämä 3 puomin välikkö oli meille lyhyt, siihen nähden, että Rilla kiihtyi aivan järkyttävän paljon. Tämän tehtävän jälkeen tulimme kukkulan takaa, käänsimme keskellä olevalle laukanvaihto puomille ja 2 puomin innari. Tehtävä onnistui muuten tosi hyvin, mutta innarille R lähti, eikä pidätteet auttaneet. Mutta laukat vaihtu tosi hyvin, joten... Samallainen tehtävä, mutta niin, että tulimme punaiset 3 puomin innarin, käänsimme keskelle laukanvaihtopuomille ja siitä vielä siniselle. Tämäkin tehtävä onnistui hyvin, mutta taas oli jarrut hukassa.
Sen tehtävän jälkeen tulimme ensin 3 puomin innarin, laukanvaihtopuomin, sinisen, päädyssä olevan puomin, 2 puomin innarin, laukanvaihtopuomin ja linjan. Tässä tehtävässä R oli kivan tuntuinen, tosin muutama käännös oli sellainen, sutii. Loppuraveissa alkoi sitten se tappelu. En saanut Rillaa niin kivaksi, kun se ennen on ollut. Vasempaan kierrokseen Rilla oli hyvä vain yhden voltin ajan. Luovutin Rillan seuraavalle ja kiitin tunnista vielä lopuksi.
Eilen mentiin äidin kanssa Sipellä ja Mipulla pellolla. Tai siis minä olin suurimman osan ajasta maassa. Nimittäin kerkesimme mennä Sipen kanssa vain vähän matkaa, kun poni alkoi nukkumaan. No hyppäsin alas ja talutin sellaiseen paikkaan mistä pääsin takaisin kyytiin. No uudestaa, mutta seuraavalla kerrallakin Sippe alkoi nukkumaan, no komensin raipalla, ettei nyt ole uniaika ja poni alko laukkaamaan. Se oli tottakai kunnon pomppimista ja tipuin kyydistä. Ensin se oli hauskaa, mutta sitten kun ohjat pääsivät käsistä niin ei ollut enään. Sippe lähti kipittämään peltoa pitkin Vilman perään, joka oli vapaana tutkimassa paikkoja (pelto on aidattu). No äiti lähti Mipun kanssa perään ja saimme kuin saimme Sipen takaisin minulle. Siihen mennessä Sippe oli kuitenkin aivan rättipoikkiväsynyt, ettei sillä voinut enään ratsastaa hangessa. Kävelin Sipellä auratulla alueella ja hoidin pois.
Tänään melkein sama juttu, paitsi etten mennyt Sipellä hangessa, muutakun pienen pätkän matalassa hangessa, ihan sen takia, ettei poni opi siihen, että minut saa laukasta milloin tahansa alas. Ravailimme vähäsen auratulla alueella ja lähdin vähän äidin jäljestä tielle. No, emme kerenneet kävellä kuin 300 metriä, jonka aikana äiti oli tehnyt pidemmän lenkin. Muutenhan olisimme todennäköisesti saaneet äidin kiinni, mutta poni löi liinat kiinni 3-4 kertaa. Lisäksi poni oman mäkemme alla alkoi pomppimaan pystyyn. Hyppäsimme pari pomppua jotka onnistuivat yllättävän hyvin. Jätin sitten siihen, kävelin ja hoidin pois.
Tosiaan, tuossa on hieman kuvia. Nauttikaa ihanaisesta kännykkälaadusta. Tosiaan kännykästä on nopeampi ladata kuvia koneelle. Koulussa on mennyt suhteellisen hyvin kokeiden kanssa, mutta ei jaksaisi kiinnostaa lukea kokeisiin yms. Nytkin voisi tehdä läksyt yms. Muuten latasin puhelimeeni Instagramin ja minut löytää sieltä iiiidaaaaaah nimellä :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti