keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Sippe~ two years together

Eilen oli 12 päivä marraskuuta, vuosi 2013. Ja eilen on tasan kaksi vuotta siitä, kun musta shetlanninponiruuna Zilvester v.Willem's Hof, silloinen Sipukka muutti meille. Näiden kahden vuoden sisään on mahtunut...
Epäonnistumisia
Onnistumisia



Useita reissuja Mipun seuraneitinä, niin kisoissa kuin valmennuksissakin
Ponin monet karkureissut ja huoli, missä se poni taas on?

ja paaljon muutakin, jolle ei vaan löytynyt sopivaa kuvaa, mm. varmaan sadat itkut, kun ei mikään vaan onnistu. Mutta silti, nämä kaksi vuotta ovat olleet ihan älyttömän hyviä ja ihania vuosia, toivottavasti tämän ponin kanssa puuhaaminen ei lopu ihan lähivuosina, vaikka ratsastamaan en pystykkään varmaan enään parin vuoden päästä (ravikortti, ravikortti). Poni on opettanut niin paljon, väläyttänyt itsestään puolia joita emme ikinä uskoneet tuosta ponista ostaessamme sen ja ennen kaikkea hyvä pikkuponi, juuri meidän perheelle sopiva♥.

Talvi 2011-2012
Kesä 2013
HUOM! Postaus on päivän myöhässä ja todella tynkä, alunperin piti tehdä parempi, mutta halusin julkaista tämän postauksen mahdollisimman ajallaan. Kaikki postauksen kuvat (c) Miia!  Kahden viimeisen kuvan piti olla vierekkäin, mutta blogger ei halua toimia yhteistyössä kanssani, joten ne saavat nyt olla peräkkäin. Runosuonikaan ei juuri nyt syki, joten mitään "hienoa" ei tähän tule.. Joten kertokaa mielipiteitä tästä tylsästä postauksesta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti